sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Lastenvaatteet ja -tarvikkeet

Moni on kuullut sanonnan: köyhän ei kannata ostaa halpaa. Myöskään ekologista ajattelua yrittävän ei yleensä kannata ostaa halpaa.

Huomasin tämän totuuden taas syksymmällä, kun poikani tarvitsi lenkkareita. Yleensä tuollaisella 9-vuotiaalla kengät kestää muutaman kuukauden hyvänä, halvat ei aina sitäkään. Olin juuri heittänyt yhdet puhkikulutetut halpalenkkarit roskiin, kun törmäsin kirpparilla käytettyihin Adidaksen lenkkareihin. Itse en niistä pulittanut kuin pari euroa, mutta joku muu on alunperin maksanut pitkän pennin. Kengät oli loistavassa kunnossa ja mikä parasta, muutaman kuukauden tehokäytön jälkeen ne on edelleen ehjät. Kengät tuskin mahtuvat kasvavalle lapselle enää keväällä, mutta sen jälkeen ne siirretään odottamaan seuraavaa lasta.

Olen siis päättänyt panostaa hiukan laatuun, vaikka siitä joutuukin maksamaan. Rahaa ei ole ikinä liikaa, mutta pitkässä juoksussa kalliit vaatteet ja varusteet maksavat itsensä takaisin, kun niitä käyttää kaksi tai jopa kolme lasta, joskus enemmänkin. Tällä hetkellä nuorimmaisella on kolmantena käytössä Lassien talvipuku, joka todennäköisesti on talven jälkeen vielä kirpparitavaraa.

Ja myönnetään, talvi yllätti taas äidin. Aina se tulee yhtäkkiä, kun aletaan tarvita isoa kasaa luistimia, suksia, monoja ja ties mitä urheiluvälineitä. En uskaltanut edes uneksia, että tähän hätään löytäisin kirppareilta kaikkia sopivia välineitä, mutta muistin naapurin, joka näyttää ostavan lapsilleen kalliimpia=laadukkaampia tavaroita ja jonka lapset ovat sopivasti isompia. Niinpä rohkaisin mieleni ja kysyin josko tarvittavia juttuja löytyisi. Ja näin vältimme kierroksen kaupoissa, ison laskun kassalla ja turhan kuluttamisen. Olen tästä erittäin iloinen!

Itselleni olen syksyn aikana ostanut käytetyn talvitakin, joka menee seuraavat viisi vuotta entisen käytyä isoksi. Tein myös omalle budjetilleni kalliin ostoksen, jonka toivon kestävän käyttöä useita vuosia käytössäni. Nimittäin El Naturalistan kengät. Merkistä kerrotaan netissä seuraavaa:

"Espanjalainen El Naturalista luo mukavia, kauniita ja erottuvia jalkineita jotka auttavat kulkemaan elämän mutkikkaita polkuja.

El Naturalista - jalkineiden valmistusmenetelmiä pyritään kehittämään jatkuvasti niin, että ne rasittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.

  • Luonnonmateriaalien ja -värien suosiminen
  • Saastuttavien aineiden välttäminen
  • Ympäristön suojelu ja kestävä kehitys
  • Biologisesti hajoavien aineiden käyttäminen aina kun mahdollista
  • Kierrätysmateriaalien käyttö aina kun mahdollista
  • Oikeudenmukaiset tuottajahinnat
  • Perinteisten käsityötaitojen tukeminen
  • Asianmukaisen teknologian tukeminen

El Naturalista on mukana useassa eri hyväntekeväisyyshankkeessa.

Nämä laadukkaista ja ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistetut huippukengät tarjoavat parhaan mukavuuden jaloillesi."

tiistai 14. syyskuuta 2010

Moneen kertaan on ollut tarkoitus istua alas ja kirjoittaa, mutta enpähän ole saanut aikaan. Nyt viikonloppuna koin sellaisen herätyksen, että asia on pakko jakaa.

Luin nimittäin Kaarina Davisin kirjoittaman Irti oravanpyörästä-kirjan. Siellä oli paremmin muotoiltuna ne ajatukset, joita olen viime ajat ajatellut. Kuinka elämä tuntuu olevan kiirehdintää sinne sun tänne ja koko ajan on pakko ostaa, ostaa.

Olen jonkun aikaa yrittänyt tietoisesti pohtia tavaraa hankkiessani, että tarvitsenko tätä todella. Varsinaista ostoksilla käyntiä meidän perhe ei ole harrastanut enää pitkään aikaan. Kun jotain todella tarvitaan, niin lähdetään kauppoihin. Silloin monesti tulee tehtyä myös niitä vähemmän tarpeellisia ostoksia.
Olen myös yrittänyt suunnata uuden ostamisen sijaan hankkimaan käytettyä tavaraa. Kirpputoreilta ja huuto.netistä tekee loistavia löytöjä ja mikä ainakin minulle on tärkeää, säästää rahaa.

Tämän hetken ostoslistallani on keinutuoli. Ja henkisenä haasteena löytää malttia istua siinä tekemättä mitään.

Jaan myös positiivisen ihmetykseni siitä, miten mahtava valikoima luomutuotteita on nykyään saatavilla. Edelleen pyrin ostamaan mahdollisimman usein, rahatilanteen salliessa, luomua. Ylläoleva kirja herätti myös niinkin yksinkertaisen asian ajatteluun, kuin leipä. Kuinka paljon luontoa säästävämpää on leipoa leipä itse. Tuumasta toimeen. Keittiössä tuoksuu ihana hiivaleipä ja tästä noustuani lähden ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään juurta ruisleipään. Leipominen on ihanaa!

torstai 1. heinäkuuta 2010

En juurikaan seuraa uutisia, ainakaan reaaliajassa. Olen huomannut, että tietämisen arvoiset asiat tulevat tietooni ennemmin tai myöhemmin ja jos jostain olen kiinnostunut, otan siitä selvää.

Koko ajan nämä sattumalta tietooni tulevat tapahtumat maailmalta kuulostavat aina vain pahemmilta. Poliitikkojen päätökset vaikuttavat ajattelemattomilta ja itsekkäiltä. En vain halua olla mukana tällaisessa maailmanmenossa.

Yhä useammin kesken omien, vähemmän kiireellisten hommieni, palaan ajatukseen, voiko tästä oravanpyörästä hypätä pois. Pitääkö meidän kaikkien suorittaa elämä samalla kaavalla vai voisiko jotenkin muuten elää niin itsensä kuin toistenkin parhaaksi?

En siis halua heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi tai taivaanrannanmaalariksi. Haluan kyllä tehdä töitä, sellaisia töitä, joissa voin olla oikeasti avuksi jollekin toiselle ihmiselle. Haluan tehdä jotain aitoa.
Tässä tulee se iso mutta; en tahdo elää elämääni niin, että vuodesta yhden kuukauden olen vapaa tekemään mitä haluan. Haluan matkustaa, elää vähemmällä ja olla vapaa.
Ongelma onkin, miten yhdistää tähän haluun lapset, mielellään suht "normaalia" elämää elävä mies ja asuntolaina. Helppoa se ei ole, vaikka äkkiseltään niin ajattelisi, mutta minä haluan uskoa, että se on kuitenkin mahdollista.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ihan kaikkia "ruuanlähteitä" en ole onnistunut tappamaan. Salaatti puskee lehteä suuremmaksi hirmuista vauhtia, pian ei tarvitse sitä ostaa enää kaupasta.
Vadelmapensaat ovat saaneet puolet lisää pituutta ja mustikkapensaissakin on huomattavasti enemmän lehtiä, kuin ostaessani ne.
Muutama paprikantaimi voi hyvin ja kasvaa. Täytyy siirtää ne omiin ruukkuihinsa, niin saadaan mansikantaimille tilaa.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Paikallisessa S-marketissa harhaillessa osui silmään taas monia uusia luomutuotteita. Olen todella iloinen siitä, että valinnanvaraa on ihan tavallisessakin ruokakaupassa. Toivottavasti mahdollisimman moni käyttää sitä hyväkseen.

Ensimmäiseksi nappasin kokeiluun Napapiiri Organicsin mustikkakiisselijauheen. Paketissa on kaksi pussia, joista kummastakin sai 4 dl valmista kiisseliä. Meidän perhe söi kyllä kummatkin pussit samantien, mutta lapsille riittää välipalaksi yksi pussillinen. Vedenkeittimellä kuumensin veden ja hujautin jauheet sekaan. Ei ollenkaan ylimakeaa litkua, vaan hyvää, ohuehkoa kiisseliä.



Hyllyyn jäi vielä tarvetta odottamaan luomurypsiöljy, jota oli jopa kolmen eri valmistajan tekemänä tarjolla. Tätä olinkin haikaillut ajatuksena tehdä itse sipsejä.
Ketsuppia lapsiperheessä menee ja sitäkin olen luomuna toivonut löytäväni. Heinzin luomuketsuppia on ilmeisesti markkinoilla ollut jo pitkään, mutta meidän lähikaupassa sitä myydään vasta nyt. Varma valinta, kun seuraavan kerran ketsuppia ollaan ostamassa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Nyt kesän alussa huomasin, että K-kauppoihin on tullut Semperin Småfolk-ständit, joissa on pikkuväelle kivoja luomusnackseja. Meidän perheessä on testattu rusinoita, porkkanatikkuja ja useita purkkeja omenamehua. Matkalla, kuumassa autossa ja kipeänä on hyvä saada nestettä menemään, eikä pelkkä vesi aina uppoa riittävästi.

Tuotteissa lukeekin, että niissä ei ole mitään turhaa:
  • ei aromeita ja säilöntäaineita
  • sokeroimaton
  • ei lisättyä suolaa
  • luomu
Kunhan entiset lastenkeksit (luomua nekin, Hipp ja Peter Rabbit) ja maissinaksut (ei luomua) on syöty, niin eiköhän me osteta näitä Småfolkin versioitakin kokeiluun.


torstai 10. kesäkuuta 2010

Onneton viherpeukalo täällä hei! Paprikantaimista suurin osa on nääntynyt, ruohosipuleista ei tullut kertakaikkiaan mitään. Ne vaan kuukahti kuin rairuoho pääsiäisen jälkeen. En varmaan osannut kastella niitä oikealla tavalla.

Kaupasta ostettu tomaatti on hengissä, se on kestänyt kastelupullon avulla jopa muutaman päivän poissaolot. Mansikantaimet kasvaa ja vahvistuu, mutta edelleen sisällä. En ole keksinyt mihin niille penkin perustaisin.
Myös astiaan kylvämäni salaatti on lähtenyt hienosti kasvuun. Uskoisin, että jos mistään muusta en satoa tänä kesänä saa, niin siitä nyt ainakin.

Ekologinen elämäntapa iloitsee Prismasta löytyneistä Rainbow-merkin vanulapuista ja -puikoista, kummatkin valmistettu luomupuuvillasta!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kolme kappaletta pensasmustikoita on nyt istutettu, kaksi Alvaria (vaccinium corymbosum) ja yksi Aino, tuotantomaa Suomi. Muuta infoa ei lapuista herunut.

Myös lehtisalaatti, pussin mukaan australialainen, on kylvetty astiaan. Ajattelin, että näin saan sen napattua mukaan reissuunkin, eikä se jää yksin kotiin kuivumaan. Kylvöstä korjuukelpoiseksi sen pitäisi kasvaa kuudessa viikossa.

Kasvihuone on vaihtanut paikkaansa ympäri pihaa sen mukaan mitä olen milloinkin myllännyt. Nyt kun terassilaatat on aseteltu uudelleen ja katos kasattu, sijoitin kasvihuoneen laattojen päälle. Siinä se toivottavasti saa olla. Paprikat siellä vaan on, enkä tiedä saadaanko niistä mitään syötävää vielä tänä kesänä, niin pieneltä ne näyttää.

Asiasta ihan toiseen. Olimme käymässä Ruotsissa ja tapani mukaan ravasin ruokakaupan hyllyillä ihan innoissani. Siellä on huomattavasti paremmat valikoimat luomuruokaa, eikä hintaero tavalliseen ole niin huima kuin Suomessa. Mukaan tarttui luomuna salsaa, dippikastikepusseja, popcornia, pastaa ja lastenruokia. Vauvanruokahyllyllä oli iso valikoima Hipp-ruokia, joita ei Suomen markkinoilta ainakaan vielä saa. Ethical Superstoresta tuttuja Ella's kitchen sosepusseja otin muutaman myös. Löytyipä sieltä vielä ihanaa juustokakku-suihkusaippuaa ja vanupuikkoja, organic-tuotteita nekin.

Kehaisenpa naapurimaan edistyksellisyyttä muutamassa muussakin asiassa. Ensimmäisellä kerralla tuotti kyllä päänvaivaa, mutta nyt lajittelu meni jo näppärästi. Nimittäin Mc Donald´sissa on seinällinen luukkuja, joihin lajitellaan pahvirasiat, juomamukit, pillit ja ruuanjätteet. Ainakin kahdessa eri Mäkissä olen tähän systeemiin törmännyt, joten voisin kuvitella sen olevan käytössä lähes kaikissa Ruotsin Mäkeissä. Koskahan Suomessa?!

Toinen, toisaalta ärsyttävä, mutta luonnon kannalta hyvä juttu on käsipyyhepaperin totaalinen puuttuminen. Yleisissä vessoissa on vain puhallin, jolla kädet kuivataan. Kotiin palattuani luin Valituista Paloista jutun, jossa oli asiantuntijalta kysytty tästä. Hän sanoi, että puhallin säästää yhden ravintolan osalta ainakin 450 kiloa jätettä vuodessa. Ja puhaltimen käyttö on hygieenisempää, kuuma ilma kuivaa paremmin kaikki käden uurteetkin. Jos siis maltat kuivattaa kätesi kunnolla.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Kirjoittelu on ollut minimissä, mutta maailmanparannus maksimissa. Komposti on hankittu ja laitettu käyttöön. Nyt vaan tuntuu, ettei ruuantähteitä jää niin paljon kuin kuvittelin. Ehkä se johtuu siitä, että en ole hetkeen laittanut perunaa ja porkkanaa ruuaksi eikä kuoria ole tullut juuri mistään muustakaan.

Tänään käristin olkapäänikin puutarhahommissa heiluessa. Käytettiin hyväksi S-ryhmän asiakasomistajapäivien -15% alennus asioimalla Kodin Terrassa. Ihan kaikkea ajattelemaani en saanut hankittua, esimerkiksi mustikkapensaita. Niitä pitäisi kyllä löytyä lähempääkin puutarhamyymälästä, jonne suuntaan heti huomenissa.
Vadelmapensaita kuitenkin löytyi ja niitä otin näin alkuun vain kaksi. Katsotaan miltä niiden kanssa homma alkaa näyttämään ja hankitaan vaikka ensi kesänä pari lisää. Valitettavan harvoin vähän ajan päästä enää muistaa mitä tuli hankittua, joten kirjataanpa se tänne.

Vadelma Ottawa
Menestysvyöhyke I-V
Kasvupaikka A
Voimakasversoinen, tanakka. Runsassatoinen, melko aikainen. Marjat keskikokoiset, kekomaiset, kirkkaanpunaiset, hapahkot. Tuorekäyttöön, pakastettavaksi. Astiataimia voi istuttaa keväästä syksyyn sulan maan aikaan.
Saarioisten taimistot oy, hinta 6,50 €/kpl

Kirsikkatomaattien purkissa ei valitettavasti ollut mitään lisätietoa, ainoastaan hinta 2,50 €.

Kukkiin en oikein raaskinut sijoittaa, mutta yhden kauniinpunaisen daalian ostin, lajike Dahlia dalina.

Omista taimista paprika on kasvanut kohtuullisesti ja sen siirsin nyt isompiin astioihin pieneen kasvihuoneeseen. Mansikantaimiakin on vielä jonkin verran elossa, mutta niille en ole vielä hankkinut sopivaa istutuspaikkaa. Epäilen kyllä näiden omien taimien menestymistä, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

torstai 6. toukokuuta 2010

Nappasin muutaman hyvän vinkin www.kimallus.fi-sivustolta:

Oletko innokas ruoanlaittaja, mutta huolissasi ympäristöstä? Tässä Everydayhealth-sivustolta keräämämme vinkit, joiden avulla voit vähentää ympäristön kuormitusta ja samalla tehdä herkullista ruokaa.

1. Suosi kausituotteita

Tämä on kaikkein tärkein sääntö monissa upeissa ruokakulttuureissa. Kausituotteista saat samalla hyvin ekoystävällisen aterian. Vaikka joskus tekisikin mieli ostaa eksoottisia raaka-aineita, kausituotteet ovat tuoreempia ja ne kuormittavat ympäristöä vähemmän.

2. Osta lähellä tuotettua

Käyttämällä lähellä tuotettuja ruokia tuet samalla suomalaista maataloutta, elinkeinoelämää ja yhteisöä. Vähennät myös fossiilisia polttoaineita, joita muodostuu ruokien kuljetuksesta. Lähellä tuotetut lihat, juustot, hedelmät ja vihannekset myös maistuvat tuoreemmilta, sillä sitä ne myös ovat!

3. Käytä luomutuotteita

Luomutuotteet kasvavat luonnonmukaisesti ilman synteettisiä torjunta-aineita, keinotekoisia lannoitteita, geenimuuntelua tai ionisoivaa säteilyä. Lisäksi luomuviljely on ekologisesti kestävämpää. Se vähentää saasteita sekä säästää vettä ja maaperää. Vaikka luomutuotteiden ravitsemuksellisesta paremmuudesta tai turvallisuudesta ei ole todisteita verrattaessa tavalliseen ruokaan, monet huippukokit suosivat luomua sen paremman maun vuoksi.

4. Valitse vapaasti tuotettuja ja hormonivapaita eläintuotteita

Ostaessasi lihaa, kanaa, kananmunia ja maitotuotteita kannattaa huomioida ovatko ne eettisesti tuotettuja. Monilla maatiloilla eläimet saavat kulkea ulkona vapaasti ja niillä on tasapainoinen ruokavalio. Luomuliha, -maitotuotteet, ja -munat saadaan eläimistä, joille syötetään luomuravintoa ja joille ei ole annettu antibiootteja tai kasvuhormoneja. Monet pitävät luomueläintuotteita paremman makuisina kuin vastaavia tavallisia tuotteita.

5. Valitse kalaruoat tarkoin

Vaikka kalassa on monia terveellisiä ainesosia, kaikki kala ei ole niin turvallista tänä päivänä. Monet suuret kalalajit sisältävät elohopeaa ja muita kemiallisia ympäristömyrkkyjä. Myös liiallinen kalastus aiheuttaa tuhoa monille kalakannoille ja ympäristölle. Ekoystävällisen valinnan teet välttämällä viljeltyä kalaa. Suosi paikallisesti kasvavaa ja kalastettua kalaa.

6. Ala vegetaristiksi tai jopa vegaaniksi

Kasvisruoka hyvä vaihtoehto, kun haluat vähentää liha- ja kalatuotteita päivittäisestä ruokavaliostasi. Ehkäpä innostut niin paljon, että liha jää pois kokonaan! On olemassa monia kotimaisia ja etnisiä tapoja valmistaa maukkaita ja ravitsevia kasvisruokia. Inspiraatiota ja hyviä ideoita voit hakea vaikkapa Mustapippuri.fi-sivustolta.

7. Etsi tuotteista reilun kaupan merkki

Valmistaessasi täydellisiä, ekoystävällisiä ruokia, sinun tulee ruoka-aineiden lisäksi pohtia myös, miten ne on hankittu. Ostaessasi reilun kaupan tuotteita osallistut liiketoimintaan, jossa tuottajalle luvataan tuotteista reilu hinta, jossa suositaan kestävää maataloutta ja edesautetaan positiivista muutosta pienissä ja köyhissä yhteisöissä. Osta tuotteita, joissa on reilun kaupan tarra tai suosi paikallisia tuoretoreja.

8. Vältä turhia pakkauksia

Aina, kun mahdollista suosi vähän pakattuja ruokatuotteita. Osta säästöpakkauksia tai tuo oma rasia kauppaan. Voit myös katsoa onko tuote pakattu ympäristöystävällisellä materiaalilla, kuten kierrätyspaperilla tai -muovilla.

Ota kauppaan mukaan oma, esimerkiksi kankainen kauppakassi. Monet kaupat myyvät kierrätettäviä kauppakasseja tavallisten muovipussien rinnalla. Yritä käyttää kaikki pakkaukset uudestaan, joita kaupasta ostat.

9. Kasvata itse osa ruoka-aineista

Yksi kaikkein ekologisimmista teoista, joita voit tehdä on kasvattaa itse osa käyttämistäsi ruoka-aineista. Voit aloittaa vaikkapa kasvattamalla yrttejä tai pieniä vihanneksia ikkunalaudalla, parvekkeella tai pihalla. Jos innostut ja tarvitset enemmän tilaa, monissa kaupungeissa on mahdollista ostaa tai vuokrata oma puutarhatilkku siirtolapuutarhasta.

10. Kompostoi

Valmistaessasi ekoystävällistä ruokaa, muista säästää hedelmien ja vihannesten kuoret, ylijäänyt ruoka, kananmunankuoret, kahvijauhe ja irtonaiset teen lehdet kompostoitavaksi. Kompostointi saattaa kuulostaa työläältä asialta, mutta kannattaa muistaa miten paljon se vähentää orgaanista jätettä. Jos sinulla on oma piha, voit hankkia sinne oman kompostin. Kompostoidut jätteet voi käyttää vaikkapa nurmikon tai kukkapenkkien lannoitukseen.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Perheen pienimmäinen on jo ylittänyt 10 kuukauden iän ja yritän päivittäin kokeilla jotain uutta ruokavalioon. Allergioita ei ole, joten kaikkea voi ainakin maistaa.
Tänään mieleen muistui neuvolan tädin ohje, että raasteita voisi alkaa tarjota, kun hampaitakin on jo viisi. Jääkaapissa oli sopivasti eilen ostettuja Pirkka-naposteluporkkanoita, joista yhden raastamalla sai sopivan pienen annoksen. Pikkumies tosin suostui syömään vain lusikallisen ja ilme oli kovin kummastunut. No, vähän kerrallaan, olihan koostumus aika erikoinen ensikertalaiselle.



Hapanmaitotuotteiden tarjoilu on myös alkanut ja ainakin viili, sekä maustamaton jogurtti uppoavat hyvin. Jogurtin sekaan olen sekoitellut niin kaupan, kuin omatekoisiakin hedelmäsoseita. Rahkaa ei olla vielä kokeiltu, mutta eiköhän sitäkin lähiaikoina maistella.

Näin etukäteen olen tuumannut, että haluaisin tarjota pienimmälle lähinnä luomua, varsinkin maitotuotteissa. Huomasin kaupassa, että Valiolla on hyvä valikoima ja viiliä jo ostinkin. Koko perheen kaikkia maitotuotteita meillä ei ole tällä hetkellä varaa ostaa luomuna, kun maitoakin menee litrakaupalla viikossa, mutta jos edes osa ostoksista olisi sitä, niin tuotantoa voitaisiin mahdollisesti lisätä ja pysyvätpähän tuotteet kaupan valikoimissa.



Selasin postin tuomaa NetAnttilan kuvastoa ja ihastuin täysin tällaiseen puulaatikkoon. Se sopisi niin mainiosti meidän keittiöön omien kasvatusten "suojaruukuksi".


tiistai 2. maaliskuuta 2010

Aloitin toiveikkaana oman ruuan kasvatuksen valitsemalla kaksi helppoa, tai niin ainakin kuvittelin, oreganon ja basilikan. Ostin Ikeasta purkit, joihin kaadettiin vettä ja jäätiin odottamaan kasvua. Hienosti sieltä alkoikin puskea lehteä, mutta nyt näyttää pahalta. Taisin kastella niitä liikaa! Ohjeessa lukee kerran viikossa ja teinkin niin, mutta niitä olisi kai pitänyt kastella sumutepullolla, eikä suoraan hanasta lorottaa vettä kippoon.
Osa aluista näyttäisi kuitenkin olevan yhä elossa, katsotaan mitä niistä tulee. Itämis- vai kasvuaika?, pitäisi olla noin 10 viikkoa eli vapun tienoilla meillä pitäisi olla tuoreita maustekasveja. Saa nähdä kuinka käy. Yritän jatkossa kastella niitä hieman vähemmän.

Ostin Lontoosta mielenkiintoiselta näyttävän kirjan, mutta en ole vielä ehtinyt perehtyä siihen. Koko ajan on pelko persiissä, että kaikkien vihannesten taimien kylvöaika menee ohi, enkä pääse tänä kesänä mukaan kasvatukseen. Yritän oikeasti ensi viikolla ehtiä hieman ottamaan selvää asioista ja ehkä hankkiakin muutamat siemenet. Haaveissa olisi maltillisesti kokeilla nyt ensin salaattia ja ehkä tomaatteja. Kasvihuonetta meillä ei ole, joten jotain ilman sitä kasvavaa sen pitäisi olla.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Vähitellen olen ottanut selvää erilaisista ekologisista tuotteista ja huomannut, että tarjonta on todella monipuolinen. Kävin jokin aika sitten paikallisessa Agrimarketissa kyselemässä komposteista ja sain erittäin hyvää palvelua. Vaikka kompostit ei näin talvella ole kovin kysyttyjä, niin myyjä lähti auliisti ulos niitä esittelemään, antoi esitteitä ja vastaili kysymyksiin. Todennäköisesti aion hankkia alkuun melko pienen kompostin, jota voi onneksi kasvattaa lisäosalla, jos tulee tarvetta. Hintakin vaikutti sopivalta tämän hetken rahatilanteeseen, noin 200 euroa.



Koska pienen paikkakunnan kaupoissa valikoima ei aina sisällä kaikkea mahdollista, olen tilannut paljon netin kautta haluamiani tavaroita. Englannista löytyi mainio sivusto, josta saa ekologisia vaihtoehtoja pesuaineista vaatteisiin. Runsaudenpula iskee, kun näitä selaa. Tilasin ison setin Ecoverin tuotteita; pyykinpesuainetta, huuhteluainetta, käsitiskiainetta, tiskikonetabletteja ja puhdistusaineita. Suosittelen! Ainakin joitain näistä olen löytänyt myös ihan tavallisesta Prismasta. Ensi kerralla aion tilata lisää ihania Divinen suklaita ja näitä herkullisia fudgepaloja, joita ostin Lontoossa käydessäni.


lauantai 16. tammikuuta 2010

Ekologisuus, luomu, reilu kauppa, lähiruoka. Siinäpä muutama "paremman elämän" termi, joiden sokkeloissa puikkelehtia. Mikä näistä olisi parhaaksi itselle, luonnolle ja kanssaeläjille? Jotain tolkkua aion asiasta ottaa ja alkaa toimia.

Tämä kaikki saisi kulkea käsi kädessä myös säästeliään elämisen ja lasten parhaan ajattelemisen kanssa. Siinäpä haastetta tälle vuodelle.

Bloggaamassa kanssanne viherpiipertämiseen (nimitystä käytän kaikella rakkaudella) hurahtanut kolmen lapsen äiti. Nuorimmaisen kanssa hoitovapaata aloitellaan, esikoinen on jo koulussa ja keskimmäinen käy eskaria. Perheeseen kuuluu, kuten ehkä muutamaan muuhunkin, jonkin verran muutosvastarintainen isä. Mikä siinä onkin, että ympäristöasiat tuntuu olevan lähempänä naisten sydäntä?!

Asumme jokseenkin maalla, 50-luvulla rakennetussa omakotitalossa. Pihaa on riittävästi omenapuille, muutamalle marjapensaalle ja tietenkin uusille kokeiluille. Viherpeukalo on pahasti hakusessa, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta saatan saada joskus jotain kasvamaankin.