Tänään mieleen muistui neuvolan tädin ohje, että raasteita voisi alkaa tarjota, kun hampaitakin on jo viisi. Jääkaapissa oli sopivasti eilen ostettuja Pirkka-naposteluporkkanoita, joista yhden raastamalla sai sopivan pienen annoksen. Pikkumies tosin suostui syömään vain lusikallisen ja ilme oli kovin kummastunut. No, vähän kerrallaan, olihan koostumus aika erikoinen ensikertalaiselle.
Hapanmaitotuotteiden tarjoilu on myös alkanut ja ainakin viili, sekä maustamaton jogurtti uppoavat hyvin. Jogurtin sekaan olen sekoitellut niin kaupan, kuin omatekoisiakin hedelmäsoseita. Rahkaa ei olla vielä kokeiltu, mutta eiköhän sitäkin lähiaikoina maistella.
Näin etukäteen olen tuumannut, että haluaisin tarjota pienimmälle lähinnä luomua, varsinkin maitotuotteissa. Huomasin kaupassa, että Valiolla on hyvä valikoima ja viiliä jo ostinkin. Koko perheen kaikkia maitotuotteita meillä ei ole tällä hetkellä varaa ostaa luomuna, kun maitoakin menee litrakaupalla viikossa, mutta jos edes osa ostoksista olisi sitä, niin tuotantoa voitaisiin mahdollisesti lisätä ja pysyvätpähän tuotteet kaupan valikoimissa.
Selasin postin tuomaa NetAnttilan kuvastoa ja ihastuin täysin tällaiseen puulaatikkoon. Se sopisi niin mainiosti meidän keittiöön omien kasvatusten "suojaruukuksi".
