Kirjoittelu on ollut minimissä, mutta maailmanparannus maksimissa. Komposti on hankittu ja laitettu käyttöön. Nyt vaan tuntuu, ettei ruuantähteitä jää niin paljon kuin kuvittelin. Ehkä se johtuu siitä, että en ole hetkeen laittanut perunaa ja porkkanaa ruuaksi eikä kuoria ole tullut juuri mistään muustakaan.
Tänään käristin olkapäänikin puutarhahommissa heiluessa. Käytettiin hyväksi S-ryhmän asiakasomistajapäivien -15% alennus asioimalla Kodin Terrassa. Ihan kaikkea ajattelemaani en saanut hankittua, esimerkiksi mustikkapensaita. Niitä pitäisi kyllä löytyä lähempääkin puutarhamyymälästä, jonne suuntaan heti huomenissa.
Vadelmapensaita kuitenkin löytyi ja niitä otin näin alkuun vain kaksi. Katsotaan miltä niiden kanssa homma alkaa näyttämään ja hankitaan vaikka ensi kesänä pari lisää. Valitettavan harvoin vähän ajan päästä enää muistaa mitä tuli hankittua, joten kirjataanpa se tänne.
Vadelma Ottawa
Menestysvyöhyke I-V
Kasvupaikka A
Voimakasversoinen, tanakka. Runsassatoinen, melko aikainen. Marjat keskikokoiset, kekomaiset, kirkkaanpunaiset, hapahkot. Tuorekäyttöön, pakastettavaksi. Astiataimia voi istuttaa keväästä syksyyn sulan maan aikaan.
Saarioisten taimistot oy, hinta 6,50 €/kpl
Kirsikkatomaattien purkissa ei valitettavasti ollut mitään lisätietoa, ainoastaan hinta 2,50 €.
Kukkiin en oikein raaskinut sijoittaa, mutta yhden kauniinpunaisen daalian ostin, lajike Dahlia dalina.
Omista taimista paprika on kasvanut kohtuullisesti ja sen siirsin nyt isompiin astioihin pieneen kasvihuoneeseen. Mansikantaimiakin on vielä jonkin verran elossa, mutta niille en ole vielä hankkinut sopivaa istutuspaikkaa. Epäilen kyllä näiden omien taimien menestymistä, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti